Keskiviikko 20.4.2016

Päivä alkoi traagisesti, kun aamupalalla lautaset olivat loppu ja ruoka piti kantaa käsissä pöytään. Tämän takaiskun jälkeen seikkailimme ajokaistalla ratikkapysäkkiä etsien. Pysäkin löydyttyä ajelimme ratikan kyydissä Basilica di San Clementelle. Ulkoa päin kirkko näytti melko vaatimattomalta, mutta sisältä kirkko oli hyvin mielenkiintoinen. Rakennuksessa on kolme kerrosta, joista näkyvät eri aikakaudet. Alimmassa eli vanhimmassa kerroksessa sijaitsee mitratemppeli, keskimmäisessä muinaisia Rooman katuja ja asuntoja sekä ylimmässä eli maanpäällisessä osassa on kirkko.

Basilikasta suuntasimme Colosseumille, ehkä Rooman tunnetuimmalle nähtävyydelle. Kiertelimme ympäri jättimäistä areenaa auringosta nauttien ja kuvia ottaen. Lyseolaisille ominaiseen tapaan muutama tyttö eksyi turistiryhmän mukana areenan lavalle, josta ei päässyt pois muuten kuin ninjailemalla rauta-aidan yli.

 

Colosseumin jälkeen masut kurnivat jo siihen malliin, että lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Pian löysimme viihtyisän trattorian, jonka tarjoilija arvasi heti, mistä päin tulemme. Ravintolan tiskin yläpuolelta bongasimme Suomen lipun ja saimme myös masumme täyteen.

Seuraavaksi jatkoimme Forum Romanumille. Alue oli todella laaja ja paikka huokui historiaa. Pasin mielenkiintoisia tarinoita kuunnellessa kohteessa vierähti tovi. Väsyneistä jaloistamme huolimatta jaksoimme vielä kavuta Palatinus-kukkulalle. Kukkulalta avautuivat upeat maisemat, jotka ikuistimme moneen otteeseen panoraamakuvausta hyödyntäen. Kukkulalla oli myös upeita hyväntuoksuisia ruusuja sekä appelsiinipuita.

 

 

Kaupan kautta suuntasimme takaisin hotellille, jonka jälkeen kaikilla oli hieman vapaa-aikaa. Itse lähdimme viereiseen puistoon syömään eväitä. Puistossa oli valtavan paljon kiiltäviä mustia kisuja sekä symppiksiä papparaisia ”juoksentelemassa” urheilutrikoissa. Tuttuun tapaan Vatikaanissa eksyneet pojat hortoilivat tänäänkin hotellin lähiympäristössä, eivätkä löytäneet etsimäänsä puutarhaa.

Illalla pidimme briefing-tuokion hotellin kattoterassilla. Kaupungin iltavalaistuksen ikuistimme jälleen panoraamakuviin, jonka jälkeen keräännyimme porukalla juttelemaan päivän kohokohdista.

 

Ciao! Laura, Noora ja Anni